En ole koskaan kokenut olevani mikään ompelija ja suhde ompelukoneeseen on ollut hyvinkin kinkkinen. Ompelen vaadittavat vaatekorjauksetkin mielummin käsin. Omistan kylläkin kaksi konetta. Toinen niistä vaatii ehdottomasti ammattilaisen kosketusta -alalanka menee solmuun tämän tästä. Kannattaisi varmaan johonkin viedä. On ihan laatukone. Toinen on sellainen halpismalli, jonka sain tädiltäni. Sillä ompelee vain suoraa ja siksakkia. Mutta toimii.

Sen nyt sitten tänään kaivoin esille muistaen suhteellisen onnistuneen keppihevosompelun...vaikka työkaverini hoitelikin hankalimmat ompeluvaiheet.

Viime kesänä ostin kaksi vanhaa puuvillaista mukavan tuntuista päiväpeittoa. Kankaassa saattaa olla jopa hieman pellavaa. Ehkä. Joka tapauksessa toinen on palvellut torkkupeittona sohvalla. Toisesta olin ajatellut tehdä suojat pöytinä palveleviin rahintapaisiin. Jo silloin niitä ympäröivä ruskea mikälie narujutska oli suht hurjan näköinen...pääasiassa Otto-pojan kynsien jäljiltä.

Muutaman viime viikon ajan ne ovat olleet suorastaan karmeat. En kuitenkaan halua luopua niistä. Toimivat kulmasohvan kanssa tosi hyvin. Enkä halua isoa olohuoneenpöytää. Ja näissä on ehjä muovirunko.

Ja eikus hommiin. Tyyli oli "kuhan nyt suurinpiirtein menee sinnepäin". Kangas maksoi vain kaksi euroa, joten epäonnistuminen ei olisi juuri hetkauttanut.

Otto-poika on tyytyväinen Ei nyt ihan vimpan päälle siistiä jälkeä, mutta enpä kamalasti yrittänytkään. Silitystä kaipaavat vielä ja kelpaavat hyvin. Hieman jo mielessä vilahti ajatus virkatuista suojista, mutta katsotaan nyt, josko jossain välissä inspiroituisi...Ja näitä kankaisiakin voisi olla erivärisiä...

Laadunvalvonta on raskasta hommaa

Tällaiset pikalapaset tekaisin myös.