Juuri luin sähköpostini ja sain tietää, että ensimmäistä kertaa eläessäni voitin blogiarpajaisissa Ja saan ilmeisestikin aivan ihanan huivin! Ainakin Saga kyseli, minkä neljästä vaihtoehtoisesta huivista haluaisin Kyllä nyt hymyilyttää. Laitan kuvan sitten kun saan huivin.

Nyt on kaksi patalappua valmiina. Totesin vaan, että tv.n katsominen, nuorten kanssa seurustelu, naamakirjan ihmettely ja virkkaaminen sujuvat yhtäaikaa ihan ok noin näennäisesti, mutta joku saattaa vähän kärsiä...No nyt kävi niin, että virkkasin koko patalapun alkuun päästyäni samalla värillä, enkä kahdella, kuten piti.

Ja ne pompulat purkasin siitä ensimmäisestä ja ompelin keskelle kukan. Langat olivat hieman eripaksuisia, joten tein oransiin lappuun yhden ylimääräisen kierroksen. Nyt siitä tuli himpun isompi kuin vihreästä, mutta en halunnut siitä pienempää. Ystävälle menevät. Hän kuulema omistaa vain kaksi patalappua. Ja nämä ovat heh paljon kauniimmat

Laadunvalvoja työssään...

Tekaisin siitä tekemäni neuleen jämänöttösestä tällaiset muhkuraiset lapaset. Ei ollut tarkoitettu lapaslangaksi epätasaisuuden vuoksi. Mutta nyt on sekin lanka käytetty viimeistä senttiä myöten. Hieman lisäsin toisesta turkoosinsävyisestä keränlopusta lapasten ja peukaloiden kärkiin. Kelpaavat kyllä.

Ja meinasi unohtua: Hyvää Naistenpäivää teille kaikille